Hola/hej/hei!

Pitkästä aikaa on taas aikaa ja uutisia linkkarikirjeen kirjoittamista varten, joten tässä sitä ollaan! Vuosi 2021 on lähtenyt niin nopeasti käyntiin, etten ole itse edes kovin hyvin pysynyt mukana, varsinkaan kun olen päästänyt itseni  oikein jumiutumaan takaisin maalla olevaan lapsuudenkotiini.

Tekemistä on kuitenkin riittänyt, sillä oon nyt jättänyt syksyn ja talven työt taakseni ja tällä hetkellä paiskin sekä avoimen opiston psykologian peruskurssien että psykologian valintakokeen valmennuskurssin kanssa, joten hommaa riittää, varsinkin kun ihan oikeasti haluan taas johonkin kouluun ja haluan tosissani opiskelemaan psykologiaa. Mutta (aikoihin oikein sopivasti) sosiaalinen elämä onkin sitten nyt ihan minimissään, joten ei ihme jos tuntuu vähän siltä, että olen jäänyt laiturille odottamaan, vaikka juna meni jo.

Kysymysmerkki on sitten vielä, että miten pääsen tästä erakoitumisen/mökkihöperöyden tilasta pois, minulla ei ollut tarkoitus alkaa siksi eristäytyneeksi kissamummoksi ainakaan ennen neljääkymmentä :D

Tammikuussa I Wonderlandissa ei tapahtunut oikein muualla kuin blogissa, kun päivitin sinne joka päivä kulissien takana tapahtuvista tapahtumista. Viime syksynä en töiden ja opiskeluiden takia tosiaankaan kyennyt osallistumaan NaNoWriMoon, vaikka olisin halunnut kokeilla, millaista se oli, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini ja tein tammikuusta oman wrimoni. Blogista voi käydä lukemassa tuskalliset yksityiskohdat, mutta olihan se työn takana saada 50 000 sanaa kasaan yhdessä kuussa varsinkin minulle, joka olen aika laiskan kirjoittelijan maineessa ollut. Ja lyhyesti tiivistettynä: ei enää ikinä, mutta oli silti tosi tärkeä kokemus. Ainakin tiedän nyt, että joo, kyllä voisin panostaa kirjottamaan edes hieman aiempaa enemmän, sillä kyllä minä sellaiseen pystyn.

Nyt helmikuussa on kaikki taas repsahtanut luvallisesti täysin, sillä korvaukseksi kärsimyksistä otan nyt taukoa kirjoittamisesta. Suunnittelen, että wrimon ensimmäinen tuotos, eli jatko-osa vasta loppuun kirjoittamalleni Kylmän Veren Kapungille vaatii vielä uuden version ennen kuin sen voi I Wonderlandissa julkaista, mutta jahka olen palautunut hieman enemmän, voin alkaa julkaisemaan siellä uudelleenkirjoitettua ja todella paljon jatkoa saanutta Letters from Chalineaa. Olen suunnitellut tekeväni siihen kuvituksiakin, joilta ei välttämättä kovin paljon odottaa, sillä hankin itselleni uuden tabletin, jolla piirtää, aivan vasta ja vaatii vielä paljon totuttelua, ennen kuin voin saada sillä aikaan jotakin kunnollista. Mutta jatkuva kuvittaminen jos jokin ainakin pakottaa minut harjoittelemaan ja lisäksi se tuo ehkä jotakin kivaa vaihteluakin sinne tekstin lomaan :)

Mutta jos kiinnostaa, millainen kyhäelmä Letters from Chalineasta on tällä kertaa tullut, niin kannattaa tulla vilkaisemaan vaikka, öö... kuukauden päästä, ehkä siellä on sitten vähintäänkin jotakin, toivottavasti.

Tällä kertaa ei ole tämän enempää kuulumisia, mutta I Wonderlandiin saa lähettää vastakuulumisia, jos suinkin vain ehtii ja jaksaa :D Koska aion maaliskuussa taas aktiivistua hieman I Wonderlandissa, olen suunnitellut käyttäväni loppukuun taas linkkareiden uusien ja vanhojen tekstien lukemiseen, joten katsotaan, kuinka pian taas pääsen piipahtamaan :)

Riippuen siitä tykkäättekö talvesta vai ette, niin joko hyvää lopputalvea tai mukavaa ja lyhyttä keväänodotusta : P

Tv: Ai

***********

Vastaus:

Hei!

Mukava kuulla kuulumisiasi! Vastaan nyt tähän hätään suht. lyhyesti tähän alle.

Alkuvuotesi kuulostaa tosiaan kiireiseltä, mutta pidän kyllä onnistunutta Nanowrimoa aikamoisena osoituksena siitä, että ajankäyttö ja pitkäjänteisyys ovat sinulla ihailtavan kohdallaan. Se taas varmasti helpottaa pääsykokeisiin valmistautumista ja perusopintoja! Minulla mainitut ominaisuudet ovat olleet viime aikoina aika hakusessa (opiskelen puolestani avoimessa kirjoittamisen perusopintoja, joita täytyisi tehdä vielä 3 ½ kurssia viidestä tänä keväänä, hupps?), mutta nyt esim. linkkareiden tarinoiden lukeminen ja Ahoniityn asioiden edistäminen ovat viimein taas nousemassa to do -listallani lupaavasti ylöspäin. Haluaisin kovasti saada KVK:n luettua loppuun niin, että pääsisin heti käsiksi jatko-osaan, kun julkaiset sen!

Hyvää alkavaa kevättä sinullekin!

- Ketunroihu

Moikka, täällä vastailemassa sun viestiin jonka jätit Huurresuudelmaan!! Tärkein ensin, eli linkinvaihto sopii paremmin kuin hyvin, lisäsin jo linkin sivulle!! Toiseksi kiitos ihanista sanoista ja mun pää räjähtää, kun ajattelen että joku on seurannut ja oikeasti nähnyt mitä jollakin sivullani teen :d Aivan mahtavaa, että oot tehnyt myös oman tarinasivun - korvat nousi heti kiinnostuneena pystyyn kun luin etusivun kuvauksen tarinoistasi! Kuulostaa niinniinniin mielenkiintoselta ja ihanalta, ja kiitos hyvästä työstäsi höttöisen lukemisen ja representaation eteen (tykkäsin blogikirjoituksesta). Mulla on ihan hirveä lista luettavaa mutta idean viehättävyyden puolesta sun tarinat kipusi kyllä listan yläpäähän. Palailen lukemaan sitten kun on sopivasti aikaa, teetä ja pörrösukkia. Oikein hyvää uutta vuotta valmiiksi!

***********

Vastaus:

Hei (viimein)!

Bravenetin sähköposti-ilmoitukset olivatkin yllättäen alkaneet luiskahdella roskapostin puolelle enkä siksi ollut saanut ilmoitusta tästä viestistä 😬 Mutta nyt löysin tämän hyväksyntääni odotelleen viestisi, kun lopultakin kirjauduin Bravenetiin. Lisäsin myös Huurresuudelman linkin saman tien Ahoniittyyn - mahtavaa että linkinvaihto sopii! (Ja korjasin toki roskapostiasiankin, niin että aikalailla kaikki on nyt ok :))

Kiitos itsellesi esimerkin näyttämisestä tarinasivuillasi ja mieltä lämmittävistä sanoistasi! Ihan huippua kuulla, että ideani kiinnostaa ja että blogitekstikin oli kelvollinen. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan juttuihini, kun aikaa järjestyy! 😊 Lähden itsekin lueskelemaan linkkareiden tekstejä, kunhan ennätän.

- Ketunroihu

[Jatkoa edellisestä viestistä]
- - koska sen mukaan laittaminen ei ollut edes tietoinen valinta, vaan se on pelkkää tavallista arkihuumoriani, tai ainakin sellainen osa siitä, joka sopii tuollaisen tarinan raameihin. :sweat_smile:

Muitakin ajatuksia oli sun kommentista, mutta jostakin syystä en saa niitä enää mieleen - tai ehkä sen, että hyvä, että sun mielestä toimintakohtaukset olivat sujuvia, minäkään en nimittäin ole mikään kaikkein tottunein toiminnan kirjoittaja, aiemmat kokemukset ovat ehkä joskus jostakin Percy Jackson/puoliveris-fanfictionin kirjoittamisesta vielä Suntuubin roolipelien aikoina.

Ja vielä se, että toivottavasti pääsetkin sitten palaamaan takaisin yliopistopiireihin ja tutkimuksen pariin! :+1: :+1:

***********

Vastaus:

Huippua kuulla, että ysiluvun tunnepuoli toimi ja että Valpurin ajatukset vaikuttivat hyvin kirjoitetuilta. Joskus aikoinaan muistan hermoilleeni tämän luvun laadusta oikein erityisesti.

Suomalaisten kirjailijoiden kirjoista olet oikeassa; luen niitä paljon, varsinkin vanhoja (paljon verrattuna muihin lukemiini, en niinkään määrällisesti :sweat_smile: ) ja haaveilen omaksuvani samalla niiden tyyliä. Itse en huomaa niiden vaikutusta ja osaisin nimetä korkeintaan jotain hataria eroja kotimaisten ja käännöskirjojen kielessä (josta kuitenkin pidän yleensä enemmän kuin käännettyjen), mutta epäilemättä näitä vaikutuksia on ja ne voivat näkyäkin. Otan ehdottomasti kehuna ja toivon, että saisin luontokuvauksiinikin sitä samaa timanttista sävyä kuin 1900-luvun alkupuolen suomalaisissa romaaneissa.

Mietintäsi perspektiivinvaihdoksista tuli tarpeeseen, koska näitä tietää itse odottaa eikä siksi huomaa niiden mahdollista töksähtävyyttä. Hyvä, että nämä kuitenkin sopivat järjellisesti tähän väliin, mutta jatkossa voisin tosiaan tuoda muiden henkilöiden ääniä mukaan aiemmin (ja enemmänkin). Tässä nämä vaihdokset tulivat muistaakseni tasan siinä vaiheessa kun hoksasin voivani laittaa sen mukaan, huoh... :sweat_smile:

Hyvä kuulla, että Inkeri-Väinö-Valpuri -juttukin toimi ja oli ennakoitavissa tekstistä, mutta ei kuitenkaan liian selvästi. Ja ihan mahtavaa, että loppuluvut menivät putkessa ja että törmäyskurssit sielläkin tuntuivat järjellisiltä (tätäkin olen vähän epäillyt...)

Mietin tuota etusivun kuvaa suunnitellessani, mitä sellaisia keskeisiä juttuja näissä teksteissäni on, jotka saisi helposti kuvaksi (ja jotka eivät olisi tyyliin talikoita tai nauloja tai kukkia :upside_down_face: ) ja valitsin sitten juuri tämän aran kurottamisen varsinkin kuvainnollisesti toista kohti, joka näkyy tosiaan tässä ja myös tuossa toisessa SKE/TaNiVi-kokonaisuudessa. Saatoinpa vielä valitessani muistaa senkin, että juttu sanotaan näin selvästi tekstissäkin... Mutta siis, tarkoitan kai sanoa että ilahduin siitä että tuo yhteys oli nähtävissä.

Hyvä kuulla, että romanttiikkakin upposi tällä kertaa! Tyttöjuttuja haluan kyllä ehdottomasti kirjoittaa lisää (koska _tytöt_!!), vaikka nuo SKE-jätkät ovat minulle pitkäaikaisempia tuttuja ja siksi ehkä aina tavallaan etusijalla. Sitäkin tekstiä olet ilman muuta tervetullut lukemaan, jos siltä tuntuu. :slightly_smiling_face:

Mutta eipä minulla taida enää olla muuta sanottavaa kuin kiitos lukemisesta ja ajatuksistasi! Tuntuu jo nyt, että niistä on paljon apua tämän tulevaisuutta suunnitellessa.

- Ketunroihu

Palasin taas lukemaan, luin ysiluvun ja piti tulla heti kirjottamaan- Yhdessä ainoassa luvussa pääsit kunnolla siihen sydäntä särkevään LGBT+ toivoon/masennukseen, kun ei ole varma siitä, millä tavoin ihastuksen kohde suhtautuu ja onko ihastus tosiaankin täysin epärealistinen. Ja sitten päätit vielä lopettaa luvun Valpurin tunnustukseen ja siihen, että Alli juoksi pois?!? :cry: :cry: :broken_heart:

Mun tunteiden taitavan myllertämisen lisäksi täytyy tunnustaa, että kirjoitus tuntui vielä jotenkin paremmalta tässä luvussa, varsinkin siinä, miten kuvasit Valpurin ajatusten kulkua - se vaikutti siltä, että voisi olla suoraan jostakin jo paperisena julkaistusta kirjasta. Ja ylipäätään olen näkevinäni sun kirjoitustyylistä, että luet paljon suomalaisten kirjailijoiden kirjoittamia kirjoja, tai ainakin olet ottanut heistä oppia? Se ei tietenkään ole huono asia, itse asiassa varmaankin hyvä, jos nään sun tyylissä vertauskohtaa paljon julkaistuihin kirjailijoihin, mutta satuin vain ajattelemaan asiaa ja mietin vain, olenko turhan vainoharhainen :sweat_smile:

Kymppiluvun tappelukohtaus oli hyvä, se valaisi tosi hyvin Valpurin luonnetta ja hänen epätoivoaan ja patoutuneita tunteitaan. Äkillinen perspektiivin vaihdos Alliin ykstoistaluvun alussa tuli pienenä yllätyksenä, mutta toisaalta tässä vaiheessa se onkin tarpeen. Jos olisit käyttänyt sitä aiemmin, se olisi voinut parhaimmillaan olla turhaa, ja pahimmillaan spoilata Allin tunteet Valpuria kohtaan, mutta tähän kohtaan se sopii ja kehittää Allin ja Valpurin tarinaa moniulotteisemmaksi. Ehkä ainoa kehitysehdotus voisi olla, jos suunnittelet joskus laajentavasi Liekinniemen Tyttöjä pidemmäksi, niin muiden Liekinniemeläisten perspektiiviä voisi käyttää hieman esimerkiksi tarinan alussa, ettei äkillinen vaihdos Valpurista Alliin ja sitten sen jälkeen muihin sivuhenkilöihin sorahtaisi.

Kun Inkerin näki Allin perspektiivistä, kiinnostuin taas hänestä enemmän. Valpuri mainitsi siitä, että juttu Väinön ja Inkerin välillä junnasi jostain syystä, ja nyt kun asian näki hieman toiselta kantilta, aloin aavistella, että ehkä Valpuri oli se jokin kumma syy... Ja sitten kun pääsin 12. lukuun ja vaihdettiin Inkerin perspektiiviin (taaskin ehkä hieman yllättäen, mutta silti ihan ymmärrettävistä syistä), sain tietää olleeni itse asiassa ihan oikeassa. Asiat selvisivät ihanasti, ja tykkäsin myös siitä, miten Inkeri sai nähdä myös sen, että Valpuri oli ihan aidosti heidän puolellaan, ei mikään kilpakumppani.

Sain luettua loppuluvut putkessa läpi, koska en halunnut lopettaa. Varsinkin 15. luvussa ajatukset oli pelkkää \"Now KISS!!!\", mutta oli ihanaa ja tuskallista lukea, miten laitoit Allin ja Valpurin taas vääjäämättömälle törmäyskurssille. Kohtauksessa, jossa Alli ajatteli sitä, miten Valpuri oli aiemmin kurottanut muita kohti, muttei ollut varmaan tottunut siihen, että joku kurottaa takaisin, toi mieleen heti tuon kuvan sinun etusivulla...

Loppu sujahti sitten onnellisesti ohitse ja pidin vielä lopussa siitä tähtien yhdessä katselusta ja siitä, miten epävarmaakin tulevaisuutta pohdittiin, toiveikkaasti tosin. Vaikka en tosiaankaan tavallisesti lue romantiikka-romantiikkaa (vaikka viime aikoina tilanne onkin ollut muuttumassa), pidin tarinasta kyllä todella paljon ja mielestäni se oli aivan suloinen, kesäinen lyhyt tarina. Nyt kun olen saanut tämän luettua, taidan ainakin jonkin aikaa keskittyä lukemaan muiden linkinvaihtajien tarinoita, mutta odotan mielelläni, millaista uutta sinulta löytyy, varsinkin jos siinä kerrotaan tytöistä :blush: Mutta jos joskus huomaan, että aikaa liikenee, niin saatan käydä tutkailemassa tykkäänkö myös tuosta Sen kutsuu elohon-sta. Kirjotin muuten ylläolevia ajatuksia sitä mukaa kun luin eteenpäin, joten siinä selitys, jos teksti on tavallista sekavampaa :DD

Vastaanpa tässä viestissä myös siihen viestiin, jonka jätit I Wonderlandiin. Oli tosi kiva kuulla, että luit ja tykkäsit KVK:n ensimmäisestä luvusta, vaikka se genre ei olekaan sinulle niin tuttu, mutta nyt me molemmat olemme (ainakin kokeilleet) jotakin oman \"kotipihan\" ulkopuolelta. En jostakin syystä koskaan edes miettinyt, että koettaisin alussa piilotella Sagen salamurhaaja-ammattia, mutta kaipa se oli minulle kirjoittajana jotenkin liian itsestään selvää, että tästä nyt on kyse ja tulee olemaan koko tarinan ajan, joten mitä sitä turhia salailemaan. Itse asiassa koetin tehdä ensimmäisistä kappaleista sellaiset, että ne herättäisivät mielenkiinnon ja saisivat lukijan jatkamaan alun yli, jossa mielestäni ei vielä tapahtunut kovin paljon mitään (mutta kun vastikään luin sen uudestaan, niin tajusin, että tapahtuu niissäkin aika paljon - mutta paljon lisää toimintaa on siis tulossa :stuck_out_tongue_winking_eye: ). Mulla hieman nauratti sun kommentti Sagen vähäeleisestä ja kuivasta huumorista,

Nyt pääsin lukemaan Liekinniemen tyttöjä kasilukuun asti ja kyllä tähän mennessä jo lämpenin Allille, ihan hyvinkin :D Tykkään itse enemmän Valpurin avoimen rohkeasta ja leikkisästä luonteesta, mutta introverttinä itse en voi olla ymmärtämättä, miten omissa oloissaan ajan viettäminen ja se, että on arka tutustumaan saattaa vaikuttaa ylpeältä käytökseltä. Ja myötätunto kyllä heräsi, kun Alli kertoi tietävänsä Ilmarin muista suhteista...

Romanssi (vai onkohan se tässä vaiheessa vielä ihan puhdasta haikailua) kyllä veti puoleensa ja ootan ihan innolla sitä hetkeä, että Allikin alkaa ilmotella hieman, että mitä se Valpurista ajattelee. En tiiä, miten hyvin kestän, jos Alli ainakin ensiksi hylkää Valpurin tunteet, sillä- joo.

Lisäksi harhaudun koko ajan ihastelemaan Väinön ja Inkerin tarinan perään, sillä vaikka Inkerin luonne ei oo noussu mitenkään erityisen esille, tykkään Väinöstä tosi kovasti ja se vaikuttaa mukavalta ja kiltiltä tyypiltä, joten toivon niille kahdelle pelkkää hyvää, tosin vaikuttaa, että juhannuksena taisi jotakin tapahtua enkä malta odottaa että ehdin lukemaan taas, että mitä se oli.

Tykkäsin myös siitä, ku vanha emäntä otettiin hieman enemmän esille, toi siihenki henkilöön enemmän kolmiulotteisuutta. Kiinnostas kuitenkin tietää enemmän siitä, kuka on Liekinniemen emäntä ja millainen hän on, ja jos joskus vielä kehität tarinaa, ni siitä vois varmaan mainita pari kertaa useammin, piiat ja emännät kun kuitenkin varmaan viettää aika paljo aikaa yhdessä. Yksinäisenä tilan emäntänä, kun aviopuoliso on kuollut, ei varmaan ole helpppa olla, joten olis vaan mukava nähdä, millainen luonteeltaan emäntä on. Ja paljon sillä on varmaan työtäkin, puhumattakaan siitä, että kylillä liikkuu varmaan monikin onnenonkija, jotka mielellään tahtoisivat päästä Liekinniemen uudeksi isännäksi.

En siis tosiaan tiiä, puhutaanko emännästä myöhemmissä luvuissa, mutta tuollaisia ajatuksia tuli. Tuun pian taas takaisin lukemaan lisää!

***********

Vastaus:

Kiitos taas lukemisesta ja kommenteista!
Mukava kuulla mietteitäsi Allista ja romanssin kehityksestä (sehän tässä taitaa olla tärkeintä, joten helpottavaa kuulla että se kiinnostaa). Hyvä myös, että Väinön ja Inkerinkin juttu kiinnostaa!

Paljastan emännästä sen verran, että hänen roolinsa jää tässä kokonaisuudessaan vähäiseksi (ja useimmat muutkin sivuhenkilöt taisivat jäädä pikkuisen liikaa sivuun 🤔). Olen kuitenkin itse asiassa todellakin miettinyt, että kirjoittaisin LT:stä uuden, aika paljon muunnellun ja parannellun version. Se on varmaan seuraava pidempi kirjoitusjuttu, johon tartun. Siksi on huippuhyödyllistä kuulla ajatuksia asioista, joita voisin mahdollisesti käsitellä tarkemmin. Nyt alkoi kiinnostaa entistä enemmän syventyä emännän asioihin jatkossa, koska kaikki mietteesi ovat aivan totta ja hänessä olisi enemmän pohdittavaa ja kerrottavaa kuin olin miettinytkään!

Tervetuloa omaan tahtiin takaisin tarinan pariin! Minä puolestani luin tässä äsken KVK:n ekan luvun ja pidin. Tulen kertomaan mietteitäni siitä tarkemmin I Wonderlandiin mahdollisimman pian!

- Ketunroihu

Jälleen kerran olen täällä jakamassa ajatuksiani Sen kutsuu elohon -tarinan uusista luvuista! Elikkäs, luin töissä 9-14 luvut, ja annoin taas tuttuun tapaan niiden hautua siihen asti, että pääsisin kotiin ja kerkeisin istua alas koneelle ja kirjoittamaan ajatukseni puhtaaksi. Tässä sitä nyt siis ollaan.

Nyt täytyy kyllä sanoa, että asiat eivät menneet yhtään niin kuin mä niiden oletin menevän – pääsit yllättämään! En odottanut Nilsiltä sellaista suhtautumista Oton tunteisiin, saati sitten kehittämään niin voimakkaita tunteita niin nopeasti. Otonkin tunteet tulivat vähän puskasta, äkisti ne vain olivat läsnä ja Otto raukka joutui kiemurtelemaan Nilsin lähellä. En tokikaan sano, että olisi huono asia tämä, että tunteet tulivat äkisti ja rajuina, sillä niin joskus tapahtuu ihan oikeasti. Jonkin asteisella omalla kokemuksella voin todeta tämän.

Vähän sellainen tunne Nilsin näkökulmasta katsottuna tulee, että ehkä hän on lähtenyt väärällä periaatteella tähän? Onko kyse aidoista tunteista? Vai halusta uhmata isää, saada materiaalia runoihin vai puhdasta jännityksen hakemista? Vaiko sittenkin niitä aitoja tunteita? Siinäpä mulle pohdittavaa ja jääpi nähtäväksi mikä on vastaus kun pääsen lukemaan jatkoa.

Ehkä odotin jotain enemmän juhannukselta, mutta toisaalta teksti oli hyvä noinkin. Siinä tuotiin Oton ahdinkoa paremmin esille ja vietiin hommaa eteenpäin, mikä on mielestäni hyvä juttu. Jussin draama toi piinaavaa realistisuutta tarinaan, ja jotenkin onnistuin päästämään sellaisen ’oof’ äänen, kun luin Jussin aikaansaannoksista. Onneksi ei ollut asiakkaita läsnä.

Makee se runo jonka Nils luki Otolle! Saatoin naurahtaa ääneen kun reppana joutui vääntämään ratakiskosta Otolle, että mikä on homman nimi.

14. luvun loppu ei kyllä päättynyt yhtään hauskasti, vaan pikemminkin piinaavasti. En malta odottaa, että saan tietää mihin suuntaan tämä lähtee! Toivoisin toisaalta, että Otto hyppäisi pää edellä veteen ja antaisi tunteiden viedä, mutta aina ei saa mitä haluaa, enkä voi mitenkään tietää mitä tulee tapahtumaan vaikka mitenkä päin tätä kääntelisin.

Kärsivällisesti odottelen uusia lukuja! Näitten lukeminen töissä auttaa mua selviytymään työpäivistä ja en tiedä mitä teen taas sen aikaa, että saat uusia lukuja julki. Kai mä yritän oikeasti tehdä työni…

Lakritsipiippu

***********

Vastaus:

Hyvä kuulla näkemystäsi ihastusten kehittymisestä! Näille olen taas ehkä tuttuun tapaan sokeutunut niin, etten välttämättä ole osannut vinkkailla lukijoille tarpeeksi esim. Oton kypsyvistä tunteista, jotka olivat tietysti omassa päässäni hyvinkin selkeitä (vaikka mainitsemattakin : DD) Ja lisäksi tunnistan muutenkin hitaampien romanssien ystävänä pahan tapani kiilata asioiden edelle juuri tässä kriittisimmässä kohdassa, jossa tunteet itävät. Annoit ajattelemisen aihetta!
Nils-pohdintasi on myös oikein jepaa, saapa nähdä miten asia on... 😎

Juhannusluvuissa, etenkin kympissä, pääsin jo aika lähelle lempipuuhaani eli tapahtumatonta jahkailua ja istuskelua 😂 (vitsi vitsi, vaikka toisaalta pidän sitä jonkinmoisena tavaramerkkinäni myös hyvässä mielessä). Mutta hyvä siis, että sisältö kuitenkin ajoi asiansa. Niin ajattelen kyllä loppuviimein itsekin.

Tuo Nilsin runo oli a) ainoa runoni pitkään aikaan, b) ihan kieli poskessa väkerretty ja c) silti harvinaisen haastava kirjoittaa. Suhtaudun siihen aika ristiriitaisesti, mutta eniten huvittaa 😂

Tähän lukuun lopettaminenhan olikin siis hauskaa lähinnä itselleni, näiden piinautuneiden reaktioiden ujossa toivossa : ) Niitä on aina niin herkullista saada.

Alan tässä taas vähitellen hioa seuraavia lukuja. Toivottavasti ne ovat pysyneet jotenkuten kasassa... Mutta mukavaa, että pystyn virkistämään arkea!

- Ketunroihu

Heips, nyt laiskana sunnuntai-iltana kyllästyttyäni koko ajan puhelimen ääressä istumiseen tajusin viimeinkin, että voin siirtyä tietokoneen ääreen istumaan ja kirjottaa se kauan viivästyneen linkkarikirjeen, jota olen koko ajan lupaillut ainakin muille linkkareille, mutta tämä taitaakin olla ensimmäinen linkkarikirjeeni tänne Ahoniittyyn. Mutta tosiaan, vielä kerran täytyy sanoa, että onpa tosi kiva saaha uusia tarinasivustoja tänne netin pikku loukkoon, ja sun tarinoiden idea vaikuttaa tosi fokusoituneelta ja siltä, että olet löytänyt oman juttusi, vaikken ole vielä niihin ehtinyt tarkemmin tutustua. Mutta pian kyllä teen niin!

Tänä vuonna on ehtinyt kyllä tapahtua niin paljon, että on vaikea arvioida, mitä tässä pitäisi kertoa, mutta maailman yleisestä tilanteesta huolimatta oma elämäni on edennyt varsin rauhallisesti. Isoimmat muutokset olivat siinä maalis-helmikuussa, kun pääsin päättämään IB-lukioni loppukokeita tekemättä (mielenterveyteni huusi hallelujaa, yliopistot joissa opetetaan psykologiaa taas sanoivat, ettei noilla arvosanoilla kannata edes haaveilla). Tavallaan harmittaa, että kolmivuotinen lukio päättyi aivan yhtäkkiä koronaepävarmuuden keskellä ja ainoa loppukaneetti, mitä me saatiin oli jokin lakkiaisjuhlan tapainen nyt elokuun lopussa ja diplomi, joka vieläkin odottaa hakemistaan koululla, koska olen taas kotipaikkakunnalla ja liian laiska delegoimaan jotakuta hakemaan sitä.

Mutta toisaalta olen sellainen henkilö, jota muodollisuudet tai niiden puuttuminen eivät oikein hetkauta, joten heti kun koulu loppui en jäänyt odottelemaan, vaan helmi-toukokuussa vietetyn \"kesäloman\" jälkeen menin kesäksi töihin ja samassa työpaikassa olen jatkanut nyt syksyllä, tosin aloitin aivan vastikään avoimessa yliopistossa psykologian perusopintoja (siinäkin oli omat kommelluksensa). Jos asiat etenevät toivotusti, keväällä ja kesällä alan lukemaan psykologian pääsykoetta varten ja jätän töitä vähemmälle, kun rahaa on toivottavasti tienattu jo hieman säästöön.

Töiden takia lukemisaika on jäänyt hävettävän vähälle, mutta olen jo hyväksynyt sen, että sitä se elämä on. Jossakin vaiheessa koetin pallotella aivan liian monen harrastuksen ja töiden kanssa, joten opettelin priorisoimaan ja siirsin lukemisen ja kirjoittamisen etualalle ainakin toistaiseksi. Kirjottamiseen kannattikin panostaa, sillä sain vihdoinkin kirjotettua Kylmän Veren Kaupungin loppuun asti, eli siitä tuli elämäni ensimmäinen tarina, jonka olen alusta loppuun asti tehtyä. Eikä sen saavutuksen saavuttamiseen mennyt kuin se pari vuosikymmentä elämästäni... Mutta jos kiinnostaa, käykäähän lukemassa ja kertokaa, miltä se vaikutti, rakentavaa palautettakin saa antaa, jotta voin nähdä paremmin, missä kehittyä. Pakko ei kuitenkaan ole, kirjoittelen I Wonderlandiin kuitenkin ensisijaisesti omaksi huvikseni :D

Siinäpä hieman kuulumisia, I Wonderlandiin saa tulla toki kertomaan omiaankin ja hyvää syksyä kaikille, toivottavasti pysytte terveinä! Laitan nyt ensiksi tämän linkkarikirjeen ja jos ehdin vielä tälle illalle tai huomenillalla, niin luen myös jotakin kirjoituksia ja laitan kommenttia siitä, mitä tykkäsin.

Terveisin, Ai

Hej! Tulin yrittämään uudelleen tätä viestin lähettämistä. Elikkäs siis, en muista enää mitä kaikkea kirjoitin aiempaan viestiin joka katosi oletettavasti bittiavaruuteen, mutta tiedän sen koskeneen Liekinniemen tytöt -tarinaa. Odotan erittäin \"kärsivällisesti\" Sen kutsuu elohon -tarinaan jatkoa, joten odotellessani tulin lukemaan tuota toista tarinaasi.

Luin näin alkuun kaksi ensimmäistä lukua. Ihanaa, kuinka niiden perusteella tarina ei ole sinne päinkään samanlainen kuin Sen kutsuu elohon, vaikka lähtökohdat ovat aika samanholtaiset. Tarina ei niin sanotusti tunnu liian tutulta, vaan on mielestäni nopeampi, eteenpäin pyrkivämpi ja käsittelee voimakkaita tunteita heti alussa. Tarinassa liikutaan vauhdikkaasti eteenpäin ja ei se kyllä haittaa ollenkaan!

Valpuri muistuttaa pelottavan paljon mua itseäni, mutta luojalle kiitos ei täysin, esim. en voi samaistua yhtään Valpurin voimakkaisiin tunteisiin jne. I have the emotional range of a teaspoon, kuten Ron Weasleylla. Sielunveljeni. Anywho, Allin käytös on tosi kylmäkiskoinen ja tyly. En ymmärrä sitä, ja palan halusta selvittää mistä käytös johtuu. Toivonen sen selviävän myöhemmissä luvuissa, kunhan pääsen eteenpäin tässä lukemisessa.

No nyt tämä vuoden työntekijä jatkaa taas työntekoa, ja palaan asiaan kun olen lukenut tarinaa pidemmälle. Kiitos ja hei.

- Lakritsipiippu

***********

Vastaus:

Hei!
Huippua, että tutustuit myös Liekinniemen tyttöihin. Se on ”aika iäkäs” (vuodelta 2017 tosiaan) mutta nyt kevyen remasteroinnin jälkeen varmasti taas ainakin periaatteessa ihan luettava.

Alku on kieltämättä nopeampi. Liekinniemen tytöt siirtyi päästäni koneelle huomattavasti nopeammin kuin SKE, eikä hahmoilla ja jutuilla ollut läheskään yhtä pitkää historiaa esim. aiemmista versioista kuin SKE:ssä, joten pääsin alkamaan juttuun turhia jahkailematta ja ehkä erityisesti tapahtumat ja ihmissuhteet edellä. Mutta joo, hyvä, ettei tiettyjen juttujen väistämätön samankaltaisuus ole häirinnyt! Tämähän oli kuitenkin minulle vähän kuin SKE:n tyttöversio.

Minulta taas Valpuri on ”perinyt” juuri nuo voimakkaat tunnetilat (ja voimistanut niitä aika lailla, koska minulla ne eivät näy tuohon tapaan käytöksessä...). Ja tottahan muutenkin oma meno tuntuu aina joskus vähän tuollaiselta. Allin ongelmia ainakin yritän avata myöhemmin. : )

Tervetuloa takaisin lukemaan! Minäkin tässä yritän ennättää lähteä kierrokselle muille sivustoille, kunhan tosiaan aikaa liikenee...

- Ketunroihu

Hei! Tulin, kuten lupasin, tutustumaan sivuihin paremmin. Otin asiakseni näköjään rykäistä kertaheitolla (töissä [vuoden työntekijä]) Se kutsuu elohon -tarinan kahdeksan ensimmäistä lukua! Annoin töiden jälkeen kaiken lukemani hautua tovin, kun kävin hoitamassa hevoseni, mutta nyt olen täällä kirjoittamassa kommenttia luvuista! (välihuomautus: Paper Angelsissa samalta hostilta tehdyssä vieraskirjassa viesti katkeaa, jos se on liian pitkä, joten laitan tämän loppuun nimimerkkini, josta tiedät, että näkyykö viesti kokonaan, vai jäikö jotain pois! :D)
Haluaisin aloittaa tämän kehumalla kansikuvaa! Se on aivan täydellinen. Niin tyylikäs, mutta samaan aikaan omanlaisensa ja mielenkiinnon herättävä. Olen suorastaan kateellinen.

Sitten itse tarina.
Ensinnäkin tykkään ihan hirveästi siitä, että tarina sijoittuu 1900-luvun alkuun. Tälleen hiljattain Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjaan hurahtaneena kaikki vähänkään menneeseen sijoittuvat tarinat sytyttää samantien. Ja sulla tuntuu toi tietämys ja sanasto olevan hallussa, mistä iso hatun nosto tälleen maalaistyttönä, jolle klapit sun muut on tuttua sanastoa. :D Tarinan idea on myös hyvällä tapaa kutkuttava, ja mulla ainakin heräsi heti mielenkiinto. Ja rakastan satunnaisia ruotsiksi olevia sanoja, mun mielestä saisi olla enemmänkin, koska ruotsinkieli <3 Men det är bra så.

Vähän hahmoista.
Siis Otto!!! Voisin ottaa sen ja pistää mun taskuun ja juosta karkuun. Mulle tuli heti sitä kohtaan kauheat suojelevat vibat. Must protect. Nils taasen muistuttaa mua etäisesti mun pikkuserkusta, ja haluaisin ravistella sitä aika ajoin. Siis Nilsiä, en mun pikkuserkkua (paitsi ehkä vähän). Mutta silti tykkään molemmista hahmoina. Ne on mun mielestä hyvin kirjoitettuja, ja todella realistisia, jalat maassa olevia. Jotain mä kuitenkin kaipaan, ehkä syvemmälle hahmoihin menemistä? Enemmän ominaispiirteitä ja tapoja, jotka elävöittää hahmoa ja tekee sellasen ”oh, classic Nils” tunteen? Tai jotain, en mä itsekään tiedä, mitä mä kaipaan. Ehkä se tulee myöhemmissä luvuissa. Ehkä mä vaan oon ylianalysoiva. Myös Vilho ja Jussi on kivoja hahmoja. On ihanaa, että ne on niin erilaisia ja silti niin jotenkin samanholtaasia. Vilho ainakin on ihan paras! Voin jotenkin kuvitella sen hahmon eteeni sieluni silmin.

Koska otin avioeron Wattpadin kanssa, en mene sieltä lukemaan jatkoa, vaan odotan ”kärsivällisesti”, että lisää lukuja tulee (niistä saa tulla Iseniin ilmoittamaan). Tähän asti tarina on vakuuttanut ja mulla on suuret odotukset jatkon suhteen!

Kiitos paljon näistä luvuista, nautin suunnattomasti niiden lukemisesta!

- Lakritsipiippu

***********

Vastaus:
Ihan ensiksi: Huh, valtavat kiitokset lukemisesta ja hienon hienosta kommentista, olen otettu!

Kansikuvien kanssa kikkaileminen on minusta yksi hauskimpia juttuja, hyvä kuulla että tämä kansi toimii! : )
Hyvä juttu myös, että vähän niche (varmaan?) aihe/idea miellyttää ja että jutuistani syntyy vaikutelma tietämyksestä. Olen kyllä minäkin maalainen ja syvästi maalaisesta suvusta, mutta välillä (puu)työhommista kirjoittaessa meinaa mennä sormi suuhun. :-D
Ruotsi on kyllä tosiaan aika <3 ja tunkisin sitä mukaan enemmänkin, mutta olen yrittänyt pysyä kohtuudessa...

Henkilöhahmovaikutelmat ovat aina kohdallaan silloin, kun Ottoa halutaan suojella ja Nilsiä ravistella :-DD. Olisi todella hyvä kuulla myöhemmissä luvuissa lukijoiden näkemystä siitä, miten onnistun niissä saamaan hahmoihin syvyyttä ja ominaispiirteitä. Näille asioille sokeutuu itse kirjoittaessaan aika täysin, kun henkilöt tuntuvat itselle niiiin valtavan Tutuilta ja Erityisiltä™. Mutta realistisuus ja jalat maassa -tyyppisyys ovat nekin ehdottomasti asioita, joita olen halunnut välittää!

Lisää lukuja on tulossa, kunhan saan tartuttua niiden siistimiseen - ja tällainen kommentti kyllä motivoi siihen valtavasti! : ) Tarkoituksenani olisi vakaasti tulla myös Isenin puolelle pidemmälle vierailulle tässä joskus, mutta toistaiseksi työ ja koulu teettävät hommia.

- Ketunroihu